Kuntavaalit 2025 ovat jo lähellä. Sako on ehdolla Turussa ja ajaa pienyrittäjien, kulttuuriväen ja lapsiperheiden asiaa.
SAKON STUDIO tukee omalta osaltaan Vihreiden kuntavaalikampanjaa 2025,
minkä lisäksi Sako, eli Samuli Koivulahti on Turussa myös itse ehdokkaana.
Yhtiömme poliittinen kanta?
SAKON STUDIO on poliittisesti sitoutumaton yritys, mutta kannatamme mm.
suurempaa yrittäjänvapautta ja nykyistä kestävämpää talouspolitiikkaa.
Kestävyydellä tarkoitamme muutakin kuin luontoarvoja. Jatkuvan kasvun
tavoittelun sijasta yhteiskunnan tulisi luoda optimaaliset puitteet
pienyritystoiminnalle ja itsensä työllistämiselle siten, että kenellä
tahansa olisi mahdollisuus halutessaan työskennellä oman onnensa eteen ja
hankkia tuloja useista eri lähteistä, ilman ylivoimaisia byrokraattisia
esteitä ja kannustinloukkuja.
Toistaiseksi Vihreän puolueen ehdokkaat ovat olleet tässä asiassa eniten
samoilla linjoilla.
Sakon vaaliteemat puhuttelevat erityisesti yrittäjiä, kulttuuriväkeä ja heitä, jotka ajattelevat myös tulevia sukupolvia
Olemme lähteneet suunnittelemaan rohkeasti muista poikkeavaa kampanjaa,
jossa keskitymme ensisijaisesti kolmen itsellemme läheisimän ihmisryhmän
asioiden edistämiseen.
Tämä ryhmät ovat:
-
Pienyrittäjät ja itsensätyöllistäjät
=> Muuttuvassa työelämässä lähes jokainen tuntuu olevan pian vähintään osa-aikaisesti yrittäjä, mutta heidän asioistaan ovat päättämässä aivan muut kuin vastaavan yrittäjä-taustan omaavat ihmiset.
-
Kulttuuriväki
=> Ilman kulttuuria olemme vain joukko ihmisiä ilman identiteettiä. Nykyhallituksen tapa viitata kintaalla taiteen ja kulttuurin tekijöiden toimeentulolle tarkoittaa pitkässä juoksussa sitä, ettei meillä pian ole enää mitään omaa.
-
Lapsiperheet ja tulevat sukupolvet
=> Vihreät ovat ainoa puolue, joka katsoo asioita sukupolvirajojen yli. Minä haluan lapsilleni paremman tulevaisuuden ja olen valmis työskentelemään muuoksen eteen jo tänään.
Haluamme tehdä Turusta kaupungin, jossa kaiken ikäisillä ihmisillä on
mahdollisuus toteuttaa itseään mahdollisimman monipuolisesti. Paikan, jossa tulevaisuus on valoisa ja mahdollisuuksia on niin paljon, ettei niiden
perässä tarvitse muuttaa muualle.
Katso tarkempi vaaliohjelma ja teemat Sakon Blogista, jossa on myös enemmän avauksia ja näkemyksiä paikallisista poliittisista teemoista.
Millainen ehdokas Samuli Koivulahti on?
Sako on paljasjalkainen turkulainen, joka on asunut lapsuudessa ja myöhemmin aikuisena ison osan elämästään Pansio-Pernon alueella. Vuodesta 2019 hän on asunut ja toiminut musiikki- ja markkinointialan yrittäjänä Pohjois-Turussa, Jäkärlän kaupungin osassa.
Sako on myös taiteilija. Monet tuntevat hänet ensisijaisesti laulujen
sanoittajana. Perheeseen kuuluu avopuoliso, kaksi taaperoikäistä lasta ja yksi
täysi-ikäinen tytär.
Vaaliteemoina vuonna 2025 ovat pienyrittäjyys, kulttuuri, lapsiperheet ja tulevat sukupolvet.
Yritystoimintansa ohella Sako hoitaa myös useita luottamustoimia. Hän on:
💰 Tue kampanjaa
- Opetushallituksen Esittävien alojen työelämäkunnan varapuheenjohtaja
- MYRYN, eli Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n hallituksen jäsen
- Turun Käräjäoikeuden lautamies
- Vapaaehtoinen nuorten Omakoutsi Ry:ssä, joka tarjoaa apua nuorille erilaisissa elämän haasteissa
Lisäksi hän kouluttaa satunnaisesti oppilaitoksissa tekijänoikeuksista
ja musiikintekijöiden tulonmuodostuksesta. Korkeimmalta koulutukseltaan
Sako on Kulttuurituottaja (AMK), osaamisalana kulttuuri liiketoimintana.
Lisäksi hänellä on oppisopimuksella ja työn ohessa hankittu
Markkinointiviestinnän Erikoisammattitutkinto, merkonomin paperit ja
AV-viestinnän ammattitutkinto julkaisugrafiikasta.
Tärkeimpiä arvoja hänelle ovat reiluus ja oikeudenmukaisuus.
Tue kampanjaa, jolla on todellista merkitystä
Tukemalla vihreää yrittäjä-ehdokasta parannat kaikkien yrittäjien
liiketoimintaedellytyksiä Turun alueella, koosta riippumatta. Äänesi edistää erityisesti
kestävämpää ja yhdenvertaisempaa liike-elämää, jossa
toimintaedellytykset pyritään turvaamaan myös kaikkein pienimmille
toimijoille, itsensätyöllistäjille ja monista eri tulonlähteistä elantonsa saaville.
Tähän ryhmään kuuluvat perinteisten ammatinharjoittajien ohella myös taiteilijat. Kulttuuri ei ole sellaista luksusta, johon meillä ei olisi varaa, vaan parhaimmillaan se on yksi niistä aineettomista vientiartikkeleista, joihin todella kannattaisi panostaa. Kansa ilman kulttuuria = kansa ilman identiteettiä. Miksi haluaisimme antaa sen pois?
Tähän ryhmään kuuluvat perinteisten ammatinharjoittajien ohella myös taiteilijat. Kulttuuri ei ole sellaista luksusta, johon meillä ei olisi varaa, vaan parhaimmillaan se on yksi niistä aineettomista vientiartikkeleista, joihin todella kannattaisi panostaa. Kansa ilman kulttuuria = kansa ilman identiteettiä. Miksi haluaisimme antaa sen pois?
Lisäksi lapsiperheet rakentavat meille tulevaisuutta uusien veronmaksajien muodossa. Heidän hyvinvointinsa ja pahoinvointinsa näkyy ylisukupolvisina ilmiöinä hyvässä ja pahassa. Meidän jokaisen tulisi miettiä myös sitä, millaisen maailman jätämme jälkipolville. Joskus tämä tarkoittaa sellaistakin politiikkaa, jossa pitäydytään välittömien hyötyjen ja pikavoittojen keräämisestä, jotta lapsillammekin on tulevaisuus. Kuntapolitiikan tasolla tämä tarkoittaa, että kaupungin tulisi pitää pitkäaikaisista tulonlähteistään kiinni, eikä myydä tulonlähteitään (kuten vuokra-kiinteistöjä) rikkaille yksityissijoittajille, vaikka tässä saataisinkin väliaikaista hyötyä. Se on vääränlaista ulkoistamista.
Kunnan ensisijainen tehtävä on pitää huolta omista asukkaistaan ja sen tulisi pystyä huolehtimaan itsenäisesti asuntohuollosta ja siitä, että kaupunkiimme kasvaa hyvinvoivia ja tasapainoisia nuoria, jotka näkevät että tänne kannattaa myös jäädä ja jonka yrittäjät jaksavat painaa halutessaan pitkääkin päivää ja jossa myös taide ja kulttuuri kukoistaa.
Turku on ennen kaikkea Tulevaisuuden kaupunki, jossa on paljon potentiaalia kasvaa ja muuttua entistäkin vetovoimaisemmaksi. Kun avaamme rantaviivoja kaikkien kaupunkilaisten käyttöön ja saamme esimerkiksi pansion uimarannan takaisin, on meillä parhaassa tapauksessa käsillä uusia arvoalueita siellä missä ennen on ollut pelkoa ja eriarvoisuutta.
Turku on ennen kaikkea Tulevaisuuden kaupunki, jossa on paljon potentiaalia kasvaa ja muuttua entistäkin vetovoimaisemmaksi. Kun avaamme rantaviivoja kaikkien kaupunkilaisten käyttöön ja saamme esimerkiksi pansion uimarannan takaisin, on meillä parhaassa tapauksessa käsillä uusia arvoalueita siellä missä ennen on ollut pelkoa ja eriarvoisuutta.
Kaikki tällaiset muutokset vaativat kuitenkin uudenlaista ajattelua.
💰 Tue kampanjaa
REKRY: Tule mukaan vaalitiimiin!
Etsimme parhaillaan muutamia avainhenkilöitä kampanjatiimiin. Ilmoittaudu mukaan, jos koet, että jokin näistä rooleista sopisi sinulle:- Kampanjapäällikkö
Toimit Sakon oikeana kätenä, autat suunnittelemaan kampanjointia ja osallistut mm. Vihreiden ehdokaskoulutuksiin hänen kanssaan. Tarkempi roolisi määrittyy matkan varrella ja voit myös vaikuttaa siihen itse. Roolisi voi olla myös yhdistelmärooli jonkin seuraavista kanssa. - Somekuvaaja / -sometuottaja
Huolehdit siitä, että Sakosta on vaalien ajan valokuvia käytettävissä ja dokumentoit jatkuvasti kampanjatohinaa ja tapahtumia. Ehkä välillä myös Sakon puhelimen ja teet hänen puolestaan päivityksiä somekanaviin. Valokuvien ohella saatetaan tuottaa myös videomateriaalia. - Varainhankkija
Kampanja syö rahaa. Jo nyt on tilattu mainospaikkoja linja-autoista ja pysäkeiltä, mutta rahoitus puuttuu vielä kokonaan. Jotta Sako ei mene henkilökohtaiseen konkurssiin vaali-investointien myötä, olisi hyvä saada katettua edes osa kuluista varainhankinnan keinoin. - Flyerien jakaja
Kampanjan tiimellyksessä on vaihe, jolloin jalkaudutaan kansan pariin jakamaan flyereita. Lisäksi postiluukkuihin jaetaan mahdollisesti esitteitä tai kirjeitä. Mikäli tällainen kiinnostaa sinua tai haluaisit organisoida tällaista toimintaa, laita ehdottomasti viestiä.
Mitä kampanjoinnista saa?
- Varainhankkijalle tai kampanjapäällikölle, joka tekee onnistuneesti varainhankintaa, voidaan lohkoa sovitun suuruinen palkkio kampanjabudjetista tai se voidaan sitoa esimerkiksi varainhankinnan onnistumiseen.
- Kaikille kampanjatyöntekijöille kirjoitetaan tarvittaessa kirjallinen todistus osallistumisesta ja roolista kampanjassa. Tämän voi siis lisätä CV:hen.
- Kampanjatiimille järjestetään yhteistä illanviettoa ja kampanjoinnin aikana tutustut varmasti uusiin hyviin tyyppeihin ja saat uusia ystäviä.
- Sako jää sinulle kiitollisuudenvelkaan, eli elämäsi tulee olemaan paljon helpompaa hamaan tappiin asti :)
Ilmoittaudu mukaan. Voit myös kertoa millaisia muita taitoja sinulla on, tai mitä haluaisit tehdä. Mikäli haluat tukea kampanjaa vain rahallisesti, lue tämä.
✉️ Ilmoittaudu vaalitiimiin
✉️ Ilmoittaudu vaalitiimiin