Kuunteluohje: Miten arvioida jälkituotantoa, miksausta tai masterointia?

Ohjeita biisituotantoprojektin viimeisiin kuunteluvaiheisiin.

Kun biisin tuotantoprojekti alkaa olla lähellä maalia ja saat kuultavaksi ensimmäiset miksatut versiot kappaleesta, kannattaa pyrkiä kuuntelemaan sitä mahdollisimman avoimin mielin.

Moni asia saattaa nousta biisissä uudella tavalla esiin ja on tärkeää kertoa kaikista ajatuksista, mitä se herättää. Muista kuitenkin, että ensimmäinen miksattu versio on vasta ensimmäinen ehdotus - ei lopullinen versio. Joskus myös muutokset vaativat hieman totuttelua, korvien uudelleenkalibrointia ja nollausta.

Lisäksi eri laitteilla kuunneltuna kappale kuulostaa aina hieman erilaiselta. 



Muista että ensimmäinen tuotantoversio, miksaus tai masterointi on vasta ehdotus

Meidän prosessissamme koko tuotanto saattaa vielä hieman elää miksausvaiheessakin. Tämä tarkoittaa, että saatamme esimerkiksi lisätä tai poistaa instrumentteja, ruuvata rumpuja tai efektoida jotain vielä kalkkiviivoilla. Tämä on mahdollista silloin kun miksaaja ja tuottaja ovat sama henkilö. Tokikaan varsinaiseen äänitysvaiheeseen ei yleensä enää ole tapana palata, mutta muilta osin kaikki on ehdollista.



Arvioi oikeissa vaiheissa oikeita asioita

Eri vaiheissa tulee arvioida eri asioita. Miksausvaiheessa ei siis kannata vielä stressata esimerkiksi siitä kuinka lujaa äänite kauttaaltaan soi (masteri soi aina lujempaa ja tasaisemmin). Toisaalta masterointivaiheessa ei enää kannata puuttua vokaalien editointeihin tai kaikuihin, koska silloin jouduttaisiin peruttamaan takaisin lopputuotantovaiheeseen asti.

Meillä lopputuotantoon ja miksaukseen liittyviä asioita voi kommentoida samanaikaiksesti. Masterointi käydään läpi erikseen.



Uskalla päästää irti vanhasta versiosta

Jos olet artisti, on tyypillistä, että biisiä on treenattu pitkään jollakin vanhalla demoversiolla ja sitä on saatettu luukuttaa ehkä vähän liiankin kanssa. Biisi on ikään kuin jo sementoitunut päässäsi tiettyyn muottiin ja kaikki muutokset tuntuvat siltä, kuin upeasta biisistä otettaisi jotakin pois.

Ilmiö saa lisäpontta, jos olet soittanut sitä vielä kavereillesikin ja he ovat kehuneet kappaletta. Maallikko nimittäin pitää yleensä aina ensimmäistä versiota parhaana, eikä mikään voi sitä koskaan ylittää. Ei vaikka se olisi ollut pelkkä demo. Jos siis vuodat biisejä keskeneräisinä lähipiiriin, varaudu myös siihen, että he inhoavat viimeisteltyä versiota, jos sovitus tai mikä tahansa oleellinen muuttuu.

Artistin itsensä on kuitenkin hyvä tiedostaa ja ymmärtää, että tämä johtuu alkuihastuksesta ja aiempaan versioon tottumisesta. Olet luultavasti vain kuunnellut sitä liikaa ja ehdollistunut siihen sellaisena kuin se on. Et kuitenkaan varmuudella halua demon kuuloista äänitettä kaupalliseen levitykseen.



Nollaa korvat ennen kuuntelua ja suosi aamukorvia

Muista, että korvat ovat tarkimmillaan aamuisin. Yön aikana ne ovat saaneet levätä, eikä päivän aikana korvia rasittanut häly ole puuduttanut kuuloasi. Tärkeät kuuntelut kannattaa siis aina tehdä mahdollisuuksien mukaan aamukorvilla. Aamukuuntelu ei tietenkään ole aina mahdollista, mutta seuraavilla vinkeillä pystyt kuuntelemaan biisiä ainakin hieman paremmin, tarkemmin ja neutraalimmin.



Kuunteluohje

  1. Älä kuuntele juuri saamaasi miksausta tai masteria suoraan, vaan malta vielä hetki! Ota käyttöön se kuuntelulaite, jolla kuuntelet musiikkia kaikkein eniten, koska silloin tulet verranneeksi äänitettä tavalliseen kuuntelukokemukseesi. On hyvä tiedostaa, että kuulolla on muisti, joka on todella lyhyt ja kuulo sopeutuu todella tarkkaan pieniin muutoksiin.

  2. Kuuntele aluksi 5-10 minuuttia sinulle tuttuja ja hyvinä pitämiäsi kappaleita suosikkiartisteiltasi.

  3. Kuuntele seuraavaksi uutta tuotantoversiota, miksausta tai masteria suosikkikappaleittesi väliin. Ota huomioon että jos käytät kuuntelulaitetta joka ei normalisoi äänenvoimakkuutta, niin eri kappaleet voivat olla hyvinkin erilaisella äänenvoimakkuudella. Lujempi kuulostaa aina korvaan paremmalta, älä hämäänny tästä vaan tasaa äänenvoimakkuus kappaleen vaihdon jälkeen! (Poikkeuksena valmiiksi masteroitu äänite, jolloin arvioidaan myös sitä, kuinka sen äänenvoimakkuus suhteutuu muihin biiseihin.)

  4. Kuuntele biisiä myös erilaisilla äänenvoimakkuuksilla. Kun basso jytisee kovalla volyymillä, se ei vain kuulu, vaan se myös tuntuu (mikäli se on tarkoitus). Hiljaisimmallakin volyymilla taas tulisi aina saada vähintään sanoista selvää. Tärkein volyymi on kuitenkin melko hiljainen, koska silloin ympäröivä tila ja siitä tulevat heijastukset eivät pääse vääristämään kuulokuvaa.

  5. Toista kohdat 2-4 uudestaan toisella laitteella/toisessa paikassa. Etenkin viimeinen master kannattaa testata ainakin kännykän kaijuttimella, kuulokkeilla ja automankalla. Hyvin miksattu ja masteroitu äänite kuulostaa tasaiselta ja vääristymättömältä jokaisessa kuunteluympäristössä.

  6. Jos haluat muutoksia tuotantoversioon, miksaukseen tai masteriin, kirjoita muistiinpanot ja lisää niihin mahdollisuuksien mukaan aikaleimat, jotta tiedämme tarkalleen mitä kohtaa biisistä tarkoitat. Hyvä paikka näille, on myös lyriikkatiedosto, koska siitä hahmottaa melko hyvin missä päin biisiä ollaan. Myös kaikki kysymykset kannattaa laittaa ylös, koska vain sellaisia asioita voidana parantaa, mitkä otettu puheeksi.




HUOM! 
Jos miksaus ja masterointi on vielä tekemättä, kannattaa pyytää tarjous meiltä.

💿 Miksaus ja masterointi



Biisit miksattavaksi ja masteroitavaksi for dummies



Auta parantamaan tätä ohjetta

Jos huomaat tässä ohjeistuksessa puutteita tai sinulla on jokin parannusehdotus, laita viestiä osoitteeseen sako@sakonstudio.fi tai käytä alla olevaa lomaketta.